Miten minusta tuli koirahieroja?


Olen kuvissa koirieni Lakin ja Lepin kanssa.

Eläinrakkaudesta ammattiin

Olen Jenna Jokela, 18-vuotias yrittäjä ja koirahieroja. Perustin yritykseni, Koirahieronta Häntä Heiluen, heinäkuussa 2024. Olen aina haaveillut työskenteleväni eläinten parissa. Lapsuudessani meillä oli kaneja, ja myöhemmin perheeseemme tuli myös koiria. Tällä hetkellä kotiani ilahduttavat kaksi havannankoiraa, Laki ja Lepi, sekä Rauno-kani.

Kiinnostus eläinfysioterapiaan

Lakin terveysongelmat, kuten takajalkojen pompottaminen pentuiästä lähtien, veivät meidät usein eläinfysioterapeutin luokse. Tämä herätti minussa kiinnostuksen eläinfysioterapeutin ammattiin. Koulutus olisi edellyttänyt myös ihmisten fysioterapian opintoja. Ne eivät kiinnostaneet minua, joten tämä haave jäi.

Haasteista uusiin mahdollisuuksiin

Peruskoulun lopussa kävin läpi haastavia aikoja ahdistuksen ja masennuksen kanssa. Hakeuduin tutkintoon valmentavaan koulutukseen (TUVA). Opettajani huomasi ilmoituksen Tampereen koirahierojakoulusta ja ajatteli, että se voisi sopia minulle. Kiinnostuin heti ja hain kouluun. Aloitin opinnot syyskuussa 2023, vaikka olin silloin vielä alaikäinen ja täytin koulun aikana vaadittavat 18 vuotta.

Innostus alaan ja jatko-opinnot

Opintojen aikana huomasin, kuinka paljon tämä ala kiinnostaa minua. Teimme paljon käytännön harjoituksia, ja jaksoin myös pitkiä luentopäiviä, kun aiheet olivat hyvin mielenkiintoisia. Tämä ala vei täysin mukanaan. Valmistuin koirahierojaksi heinäkuussa 2024, ja olen nyt jatkanut opintoja funktionaalisessa eläinterapiassa (EOMT).

Tietoa opinnoistani eläinten osteopaattiseksi manuaaliterapeutiksi (EOMT)


Opiskelen eläinten osteopaattiseksi manuaaliterapeutiksi (EOMT) funktionaalisen eläinterapian koulutuksessa, jonka aloitin elokuussa 2024. Koulutus kestää noin 3,5 vuotta ja sisältää laajan valikoiman opintokokonaisuuksia, kuten koiran biomekaniikka (rangan mobilisointi ja manipulointi), faskiat, kraniosakraaliterapia, irdiologia, osteopaattiset manuaaliterapian tekniikat, akupunktio, koiran ravitsemus ja valmennus, vesiterapia sekä meridiaanihieronta. Lisäksi koulutukseen sisältyy soveltavia tekniikoita ja harjoittelua eri tapahtumissa. Opiskelu tapahtuu lähiopetuksena sekä projektitöiden kautta.